Melkein ohi

Lohikäärmeparaati

Minun piti kirjoittaa matkoistani. Ehkä vielä teen sen, katsotaan miten saan aikaiseksi. Tuli nyt kuitenkin mieleen kirjoitella jotain muuta. Miettiä sitä mitä kaikkea paikassa asuminen tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että kasviraflan myyjät muistavat miltä näytät ja arvaavat oikein mitä aiot tilata. Koen myös kotoisuutta kun muistan millä bussilla pääsee kuntosalille tarkistamatta aikataulusta. En muista kuinka usein olen vienyt roskat, keskustelen siitä kenen vuoro ostaa vessapaperia. Kuka skippasi siivousviikonlopun kun on niin likaista?

Ida oli viimeinen vierailija

Puolan suullisessa kokeessa kysyttiin mikä on lempikaupunkisi. Vastasin Krakova, ehkä siksi että tiesin osaavani kertoa jotain aiheesta puolaksi, ehkä siksi että olen täällä kuin kotonani. Yleensä sanon koti paikasta jossa tavarani sijaitsevat ja jossa aion nukkua. Minulla on koti milloin hostellissa, milloin joinkun toisen kämpillä. Krakovasta on salakavalasti kuitenkin tullut syvempi koti, jossa olen rutinoitunut elämääni. Tuntuu hassulta palata toiseen kotiin Suomeen. Ostin lentolipun ja se tuntuu lopulliselta. Yhdensuuntainen matka.

                                                                   

Minulla on edessäni viimeinen kesälomaviikko kotonani. Puolassa. Kokeet ovat ohi, ja niihin lukeminen on ollut laiskaa. Ranskalaiset ovat tartuttaneet minuun laiskuustaudin. Kelit ovat välillä kuumia ja naapuri rakennukset kattoterassiravintolasta on tullut vakio hengausmesta. Tarjolla on hyvää ruokaa, näkymiä ja jaarittelua. Itseäni päivästä riippuen tutisuttaa olla ylläilmoissa, tasapainoaistilla ei ole muistia. Toisaalta olen tottunut parvekkeeseeni, joka sijaitsee hyvin korkealla omaan korkeanpaikankammooni suhteutettuna.

Kämppispotretti

Suomalaisuus ja puolalaisuus eivät ole kovin kaukana toisistaan. Tietynlainen jurous on läsnä, mutta puolalaiset riitelevät helpommin. Julkisissa ollaan hiljaa, baarissa huudetaan. Pahinta on kuitenkin mennä Suomeen ja ymmärtää mitä sanotaan. Kun ei ymmärrä on helpompi ajatella että ympärillä käytävä keskustelu on älykästä tai ystävällistä. Suomessa iskee karu todellisuus, asioita ei voi kääntää mielessään mieleisekseen.

Yhdeksän kuukautta on paljon aikaa. Siinä kerkeää istumaan sohvalla näpräämässä kännykkää kerran jos toisenkin. On aikaa jumittaa ja tylsistyä, mutta jostain syystä paljon asioita joita oli tarkoitus tehdä, on jäänyt roikkumaan. Pitää vielä keritä syömään tietyissä rafloissa, ainakin suosikkipaikoissa viimeisen kerran. Postitoimisto onkin naapurirakennuksessa, hyvä tietää näin mahdollista viimeistä postitustarvetta ajatellen.

Ihmisiäkin pitää nähdä ja hyvästellä. Valokuvia pitää räpsiä ja alkaa harjoittaa hidasta surutyötä. Onneksi minulla on vielä Rekan lahjoittama Tokaj viini (masentumisen varalle) odottamassa hyllyssä. Mahtavaa lahjoittaa pullo masentumisen varalle. Koska sitä ei ole vielä ollut ilmassa pullo on saanut odottaa koskemattomana sitä hetkeä kun siitä on oikeasti todellista iloa. Kyllä olen jo itkenyt ja sanonut jäähyväisiä ensimmäisen lukukauden kohdalla. Tämä on vain hitusen vakavampi paikka. Ehkä.

Järjestimme viimeiset bileet viimeviikolla ja saimme virkavallan paikalle. Ei hätää! Lupaamme jatkossa olla aiheuttamatta häiriötä.

Zakopane, Morskie Oko

Nyt täytyy tallentaa kaikki ihanat asiat mielen kovalevylle. Sunnuntaina 29.6. palaan tutun maan kamaralle, täältä Erasmus hattaralta.

Arki ja poikkeus

Saara ihanassa pubissa 

Arki on ollut kyllä hukassa lähiaikoina. Sain facebookissa haasteeksi ottaa arkikuvia, osoittautui hankalaksi. Olen matkustellut ja viihdyttänyt vierailijoita, tuntuu että arki ilmenee vain muutamana hassuna päivänä silloin tällöin. Päätin siis palata vierailijoihini ja epäarkisiin kokemuksiini, kuten myös niihin hyvin tavallisiin hetkiin.

Julia ja taustalla katutaidetta, jota kierros ei kommentoinut

Mitä arki merkitsee? Tylsistymistä? Rutiineja? Kotoisuuden tunnetta? Ehkä itselleni tuntuu että arki tiivistyy siihen kun olen sporassa matkalla kampukselle. On vaikea erotella ratikkamatkoja toisistaan, matkustajat eroavat, joskus on enemmän ruuhkaa, joskus sataa. Harvemmin tapahtuu mitään ihmeellistä ja nämä hetket tuntuvat sulautuvan massaksi. Kaikki sporamatkat muodostavat raitiovaunutilan jonne aina hetkeksi sujahdetaan ja jonka suhde edellisiin matkoihin ei ole selvillä.

Linda

Tähän samaan tilaan saattaa sujahtaa myös kuntosalilla, kun tuijottaa puolankielisiä uutisia ja hitaasti vaihtuvia numeroita juoksumaton näytössä. Tai kun pilkkoo vihanneksia keittiössä ja kuuntelee ranskankielistä radiota, jota Aurelie kuuntelee samalla kun dataa keittiönpöydän ääressä. Kotona täällä keittiössä on paljon turvallisia, arkisia ja kotoisia hetkiä. Juodaan teetä yhdessä, jutellaan, kokataan, lorvitaan. Hetken asunnossamme vallitsi myös pokerivillitys. Suunnitellaan yhteisiä menoja ja niitä on paljon. Onko bilettäminen arkista, jos sitä tekee jatkuvasti?

Vanhemmat näköalakukkulalla

Juhla kuuluu Erasmus arkeen, mutta enimmäkseen pyrin välttelemään Erasmus bileitä. Niissä ei sinänsä ole mitään vikaa, jos viihtyy mainsteam clubeilla. Hankalaksi osoittautuu tungos ja vaikka nämä bileet ovat usein teemoitettuja (word ei hyväksy tätä suomen kielen sanaksi, olenko näin hukassa?), on hyvin vaikea tietää mikä teema kulloinkin kyseessä. Teema on usein vain syy bilettää. Pariisi bileissä oli kielisuudelmakilpailu. Aivan. Kielisuudelmakilpailu, onneksi saavuin myöhässä ja en päässyt kokemaan tätä myötähäpeää. Pink teemabileissä pinkkiin pukeutunut olisi saanut shotin, en nähnyt juuri ketään tähän värisävyyn pukeutuneena. Ilmeisesti kukaan pukeutunutkaan ei saanut shottia.  Mikäli minulla on valinnanvaraa, menen toisenlaisiin paikkoihin, pubeihin tai elektronisen musiikin clubille. Kaikki on aina kuitenkin kiinni seurasta. Ihan sama minne menee kun on mukavia ystäviä ja sopiva asenne. 

Kukkia ja vuoria

Saara kävi ohikulkumatkallaan Saksaan moikkaamassa minua ja tutustumassa mm. puolalaiseen lentopalloon kanssani. Julian kanssa käytiin katutaide kävelykierroksella. Lindan kanssa käytiin vuoristossa ihailemassa krookusloistoa. Vanhemmat kävivät ja heidän kanssaan uskaltauduin viimein Auschwitziin vierailulle. Oli rankkaa, mutta pakollinen herätys ihmisen kykeneväisyydestä uskomattomaan pahuuteen. Kaikkien vierailijoiden kanssa kerkesin kokea paljon kotoisia kahviloita, tunnelmallisia baareja ja aurinkoa. Jostain syystä sää suosi lähes jatkuvasti vierailijoitani. Aurinkoinen Krakovailluusio.

Näitä vierailijoita viihdyttäessään en juuri parantanut historiallista tietämystäni muutamaa museota lukuun ottamatta. Tuli kuitenkin nautittua elämästä, syötyä ehkä vielä tavallista paremmin ja ihailtua Krakovan kaunista arkkitehtuuria hetken ajan taas tottumattoman silmin. Helpoisti rutinoituu eikä pidä silmiä kunnolla auki.

Oli mielettömän hauskaa tavata täysin eri elämänpiiristä tulevia ihmisiä täällä, minne olen rakentanut ns. uuden elämäni. Erityisesti vanhempieni tapaaminen Krakovan keskusaukiolla tuntui kummalliselta ja toki ihanalta usean kuukauden erossa olemisen jälkeen. Ja mitkä paineet siivota huone! Vierailijoiden viihdyttäminen on yllättävän työlästä ja Krakova tuntuu pieneltä, jos sieltä yrittää kaivaa turistinähtävyyksiä. Nähtävyyksien sijaan tärkeää on tunnelma ja muiden turistien vältteleminen.

Minä Rekan kanssa Unkarissa

Olen matkustanut Unkariin Budapestiin tapaamaan edellisen lukukauden ystävääni Rekaa ja Tšekkeihin Prahaan tapaamaan Juliaa. Nämä molemmat kaupungit ovat mielettömän kauniita. Molemmissa vallitsee kuitenkin hyvin erilainen tunnelma. Budapest on valtava ja siellä oli suurkaupungin sykettä, eräs ohimennen tapaamani jenkki totesi Budapestin olevan Euroopan New York. Ehkä näin onkin, en itse voi tehdä vertailua aiheesta. Praha oli sateinen, mutta myös niin iso ettei sitä tuntunut saavan hyppysiinsä. Paljon kerkesin näkeä ja kokea reissuillani. Yöjunakin tuli tutuksi ja muuttui arkiseksi vähintään neljännen junassa vietetyn yön kohdalla. Pakko myöntää, että omaisuutensa varjeleminen, pienellä sängyllä nukkuminen ja melusaasteesta selviäminen tuntui välillä haastavalta. Jaoin junavaununi kerran intialaisten kanssa, joista kolme miestä kursasi aina vuoron perään. Huh jossain vaiheessa otti niin päähän että nauhoitin kuorsaamista todistusaineistoksi kännykälläni. No siitä voi nyt sitten kerrata muistoja. Palaan matkoihini uudestaan, kunhan olen taas ensin kerinnyt unohtaa kaiken. Liikaa tapahtuu. Ihania asioita. Täyteläinen sekamelska.

Kaksi kaverusta Prahan turistiaukiolla

Bratislava

Ihanaa asua mannereuroopassa, kun visiitti naapurimaahan voi tarkoittaa Viron viinarallin sijasta matkaa Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan. Eikä näitä tarvitse kovin kauan harkita. Torstaina 6.3. tuli puheeksi Aurelien kanssa, että pitkän viikonlopun kunniaksi voisi lähteä jonnekin. Ei mennyt kovin kauan niin oli ostettu bussiliput seuraavalle aamulle, hostelli buukattu ja mentiin hyvillä mielin nukkumaan.

Bussimatka oli melko pitkä, ensin reilu tunti Katowiceen Puolan puolella, muutaman tunnin pysähdyksen aikana käännyimme mielenkiintoiseen suuntaan ja totesimme Katowicen olevan ehkä rumin kaupunki ikinä. Takaisintulomatkalla onneksi älysimme kääntyä toiseen suuntaan ja löysimme kauniin vanhankaupungin. Menomatkalla löytämämme ravintola oli kuitenkin ihanteellinen, ruoka oli hyvää ja listalla oli useita kasvisvaihtoehtoja. Ranskalaisen matkaseurani tapoja kunnioittaen, jouduimme juoksemaan bussiin, jotta emme olisi myöhästyneet.

Bussimatka sujui, melko mukavasti Polskibus on halpa, mutta silti bussit ovat uusia ja viihtyisiä. Matkalla pysähdyimme puoleksi tunniksi jonnekin rajan tuntumaan räkäiseen kuppilaan. Ainoa syy minkä keksin on jonkinlainen business diili joko kuskin ja kuppilan välillä tai yhtiön ja kuppilan välillä. Pysähdyimme samaisella huoltoasemalla myös paluumatkalla.

Välillä matkalla oli moottoritietä, välillä hidastelimme kaupungin läpi liikennevaloissa. Lopulta saavuimme Bratislavan juna-asemalle kahdeksan maissa perjantai-iltana. Odottelimme paikallista linja-autoa ja yritimme vältellä rahaa pummivaa koditonta, joka oli kasvojen arvista päätellen ottanut turpaan muutaman kerran elämänsä aikana. Aurelie esitti mielenkiintoisen ja mahdollisesti relevantin kysymyksen: ”tarkistitko onko Bratislava turvallinen kaupunki?” En. Häh? Mistä? Ilmeisesti googlaamalla voi löytää vastauksia tämänkaltaisiin kysymyksiin. No ei tullut mieleenkään. Muutama viikko reissumme jälkeen suoritin googlausoperaation silkasta uteliaisuudesta. Bratislava on hyvin turvallinen kaupunki, samoin kuin Krakova ja Helsinki. 

Kun kerroin tulokset Aurelielle sain vastaani seuraavan

takana presidentinlinna

oleellisen kysymyksen. ”Katsoitko muuttuko tilanne yöaikaan?” Häh, en, ei tullut mieleen. Taidan olla jotenkin piloille lellitty ympäröivän turvallisuuden kanssa. Krakovassa kävelen hyvin usein keskustasta yksin kotiin palatessani baarista ja en voi sanoa että minua erityisesti pelottaisi. Valppaus on eri asia kuin pelko. Jossain muussa kaupungissa saattaisin suhtautua yksin kävelemiseen huomattavasti varovaisemmin.

Bratislavassa oli turvallinen, myös yöaikaan ja hostelli oli hyvin viihtyisä. Hyvällä tuurilla meidän hostellihuoneeseemme ei osunut ketään muuta ja saimme yksityiseen käyttöömme huoneen ja keittiön, sekä kylpyhuoneen. (10€ yö per lärvi) Aamupala oli hyvä ja ensimmäiset todelliset kevätpäivät osuivat reissumme ajaksi. Nautimme aamukahveja parvekkeella sydän pullollaan kevätaurinkoa. Me molemmat taisimme rakastua Bratislavaan, mutta ehkä kyseessä oli pikemminkin pikaromanssi, joka olisi saattanut haihtua pitkällä visiitillä.

Eugenio ja Aurelie

Bryndzové Halušky, paikallinen erikoisuus

Bratislava on mielenkiintoinen sekoitus historiallisia rakennuksia, kommunistiajan kolhoja betonimöhkäleitä ja uutta tyylikästä tai tyylitöntä terästä ja lasia. Euroja! Jännittävää vaihtaa rahayksikköä jälleen ns. tuttuun vanhaan joka tuntuu nyt hämmentävältä. Euron kolikot ovat todella isoja, tosin Slovakian hintataso ei aiheuttanut suurta shokkia. Helsinkiä odotellessa. Myös kieli aiheutti hämmennystä, kun on oppinut joitain puolan alkeita, pystyy jotenkuten ymmärtämään jotain sanoja slovakiaksi. Ongelmaksi muodostuu vastaaminen. Puolan dzień dobry, eli hyvää päivää on slovakiaksi dobrý deň. Ei siis mitään toivoa sanoa mitään oikein, vaikka jotenkin voi arvata mistä on kyse. Sain slovakialaisilta kavereiltani etukäteen vinkkejä siitä missä kannattaa käydä ja mitä kannattaa syödä, joten tuli kokeiltua, myös paikallista erikoisuutta.

sininen kirkko

Lauantaina käytiin tutkimassa kaupunkia Free Walking tour opastuksen avulla. Miellyttävä kierros ja tavattiin myös entinen kämppis Eugenio, jonka elämä on Krakovan jälkeen kuljettanut Slovakiaan pankkiin töihin. Vierailumme aikoihin Eugenio majaili tyttöystävänsä Zuzanan kaverin Martinin luona, koska ei ollut vielä löytänyt omaa asuntoa. Illalla vietimme aikaa pöytäjalkapallon parissa, opiskelijabaarissa. Olen aivan surkea tässä ”urheilulajissa”. Tyydyin jatkuvan mokailun jälkeen ottamaan kuvia ja seuraamaan vierestä. Paikan halpa olut, hilpeä ilmapiiri, savuinen tunnelma ja pöytäjalkapallo muodostivat rennon ilmapiirin, jonka jälkeen Aurelie ja minä emme enää jaksaneet motivoida itseämme yökerhoon, vaan palasimme hostellille nukkumaan.

Sunnuntaina otimme bussin pois keskustasta ja yritimme vierailla Devinin linnassa. Noh ensin ajoimme hiukan liian pitkälle bussilla, joten kävelimme muutamia kilometrejä takaisin linnalle. Päätimme syödä ja hupsis, kun yritimme linnaan sisään, sen sisäänkäynti oli jo suljettu, n. 15 minuuttia ennen saapumistamme. Päivä oli kuitenkin kaunis, aurinkoinen ja virkistävä. Takaisinpaluu linnalta osoittautui myös mutkikkaaksi. Busseja kulki n. puolen tunnin välein a paikka josta yritimme bussiin sisään, oli huono, koska bussi oli jo ääriään myöten täynnä. Jouduimme tilaamaan taksin ja maksamaan englantia puhuvan turistin taksan. 

Oli ihanaa käydä tutustumassa uuteen kaupunkiin ja hauska tavata Eugenio jälleen. Oli myös mahtavaa huomata miten hyvin Aurelien ja minun matkustusrytmi ja kemia toimii. Molemmat arvostamme hyviä yöunia, satunnaisia pysähdyksiä, leivonnaisia, ympäriinsä harhailua ja rentoa suhtautumista. Ensi kuussa menemme yhdessä Saksaan ja sitä ennen käyn katsomassa kaveria Budapestissa. Reissuja riittää! Ja aurinkoa!

vanha kohtaa kommunismiarkkitehtuurin

pöytäjalkapalloa

Eugenio ja Martin

kävelyllä jossain

oikea haikaran pesä??

Hyvästejä ja uusia tuttavuuksia

Antonian ja Eugenion viimeinen päivä Erasmuksena Krakovassa

Rekan viimeinen visiitti kommunistiarkkitehtuurin ytimeen Nova Hutaan

Reilussa puolivälissä ollaan. Kello tikittää, mutta minuutteja on vielä jäljellä. Mahdollisuuksia nauraa, tylsistyä, hölmöillä ja oppia jotain. Kun muutin asuntooni, tuntui, että läheinen tutustuminen kämppäkavereihini on pitkän taipaleen takana, ja mahdollisesti jopa epäolennaista. Miten väärässä olinkaan! Kun puolet kämppiksistäni lähti, jäähyväiset olivat haikeat ja vaikka suunnitelmia liiteleekin jo ilmassa, surullisinta on se, että puhe on varsin usein vain puhetta. Kaikkien elämät vievät omille teilleen ja ilmaantuu kiireitä ja suunnitelmia joiden alle nämä suunnitelmat katoavat. Silti Eurooppa aukenee niille keillä riittää aikaa ja seikkailunhalua käydä tervehtimässä vanhoja ystäviä, sillä sohva löytyy taatusti kun vain kysyy.

Myös suurin osa muista läheisistä ystävistäni on jättänyt Krakovan taakseen. Tämä seuraava lukukausi muotoutuu tästä johtuen täysin erinäköiseksi. Tämä hahmo on vielä usvan peitossa, mutta jännittävintä on se että vaikka tässä vaiheessa ei osaa kuvitella mitään, muutaman kuukauden päästä tapahtumat ja tuttavuudet ovat jo vyöryneet ylitse vääjäämättä. Nyt on kuitenkin jotenkin huomattavan analysoiva olo. Kuka voisi olla hyvä ystäväni? Edellisellä lukukaudella olin niin onnekas, että nyt on hieman kyyninen olo. Voiko upeita korvata?

Kolme kämppäkaveria lähti ja saapui. Sara ja Antonia ovat palanneet vanhaan elämäänsä kotimaissaan ja Eugenio lähti töihin Bratislavaan. Uusina kämppiksinä paikalle saapuivat Txema espanjasta, Guillaume ranskasta ja Julia saksasta. Sopeutumista vaaditaan, mutta koska kaikki ovat valmiita joustamaan, yhteiselo on alkanut luistaa nopeasti. Päätimme jo järjestää bileet tavataksemme uusia ihmisiä. Kukin kutsui tuttavuuksiaan, lähes tuntemattomia ja sitten saimme kaikki ristiin rastiin tutustua uusiin ihmisiin. Tämä uusitan pian, jotta nämä uudet kontaktit vahvistuvat.

Uusia tuttavia, kuvan ottanut Marek.

Tutustuminen on mielenkiintoinen prosessi, mutta isona suunnitelmana minulla on tavata lisää puolalaisia. Muutamaan tutustuin jo ensimmäisellä lukukaudella, mutta parannettavaa on. Natiivi väestöön on yllättävän hankala saada kontaktia, saman kokevat taatusti kaikki vaihto-opiskelijat jokaisessa maassa. Paikallisilla on jo kavereita ja omat sosiaaliset ympyrät, jotka vielä kaiken lisäksi puhuvat samaa kieltä. Näihin ympyröihin ei ole helppo sujahtaa varsinkin kun Erasmuskupla hymyilee lämpimästi vieressä.

Nuotiohetki vuorilla

Olin kuitenkin pienessä kulttuuri- ja kielikylvyssä ystäväni Sarahin kanssa, lähdimme paikallisten maantiedonopiskelijoiden kanssa laskemaan rekan sisäkumilla mäkeä vuorille. Tämä valtaisa ryhmä koostui enimmäkseen puolalaisista, eikä heikko lumitilannekaan haitannut, kun sitä korvattiin vodkalla. Paikalla oli onneksi myös muita ulkomaalaisia mm. tšekkiläisiä, itävaltalaisia ja saksalaisia, joten en ollut ainoa ärsyttävä joka läsnäolollaan pakotti puhekielen välillä englanniksi.

Rekan sisäkumilla pulkkailua.

Mökki sijaitsi pienellä vuorella, jonne kipuamiseen jalan meni n. 40 minuuttia kantamukset selässä. Minun kuntoni ei kestänyt sen päälle tehtävää hupivaellusta. Tai kesti, mutta otti kyllä tiukalle, varsinkin kun se toinen hupivaellusvuori, jonne päästäkseen piti ensin kavuta oma alas, oli niin sumun peitossa, ettei huipulta nähnyt mitään. Kotiinpaluu otti koville, mutta valmisnuudelit lämmittivät sydäntä ja hapolla olevia jalkoja. Tähän viikonloppuun sisältyi kitaransoittoa, laskukilpailu, vodkaa, leimasota ja lautapelejä. Leimasodankäynti perustuu lähinnä leimojen agressiiviseen lätkimiseen niin viattomiin kuin muihin leima kädessä kulkeviin. Oli mielettömän hauskaa olla älyttömän lapsellinen. Tosin sodan jälkeen itävaltalaiset jätkät pohtivat olinko erehtynyt kansalaisuudestani, vaikutan kuulemma enemmän espanjalaiselta temperamentiltani.

Sarah ja maantiedonopiskelijoita

Kaiken lisäksi kyseiseen kylään pääseminen ja poispääseminen tuottivat hankaluuksia, koska julkinen liikenne on hyvin huonoa pikkukylissä. Onneksi Sarah osaa puolaa ja pääsimme liftaamalla kumpaankin suuntaan. Pientä epätoivoa oli kyllä ilmassa kun eräässä kylässä värjöttelimme tunnin tien vieressä ennen kuin joku viimein oli menossa samaan suuntaan. Nämä mukavat paikalliset hurjastelija nuorukaiset onneksi päättivät ajaa meidät perille pikkukylään asti. Paluumatkalla saimme kyydin myös rikkaalta uskonnolliselta perheeltä, joilla oli kiire Krakovaan kirkkoon. Ajomatka oli hauska, koska kyydissä oli kuusivuotias poika, jonka kanssa minulla ei ollut kovin paljon yhteistä kieltä. Hiukan puolaa ja ilmeilyä riitti kommunikaatioksi.

Saara visiitillä Krakovassa.

Tällä lukukaudella erona on se, että saan paljon vieraita kotosuomesta, sillä he ovat enimmäkseen päättäneet tulla vierailulle nyt keväällä. Pääsen toimimaan erinomaisena turistioppaana, lukuun ottamatta sitä faktaa että en tiedä mitään mistään vuosiluvuista. Lisäksi nyt tulee myös matkusteltua tapaamaan kavereita, jotka ovat jo palanneet kotimaihinsa. Tässä alkaa suorastaan kalenteri täyttyä, mutta onneksi vain miellyttävillä tapahtumilla, jos ei koepäiviä lasketa. Yritän palailla pian ja kertoa jotain hauskaa Bratislavan visiitistä, jonne lähdin ex-tempore viimeviikonloppuna.
Tähän loppuun vielä kuvat uusista kämppiksistäni.

Julia Saksasta

Guillaume Ranskasta

Txema Espanjasta

 

Ruoka

Pierogi

 Etukäteen mietitytti pystynkö syömään ravintoloissa mitään muuta kuin kreikkalaista salaattia. Sitä löytyy takuuvarmasti lähes kaikkialta. Puolassa syödään vain lihaa, oli virheellinen mielikuvani. Ihan tavallisissa arkiruokapaikoissakin löytyy kasvisvaihtoehtoja. Suosittua ruokaa on pierogi eli dumplings eli nyytit. Kiitos vaan google kääntäjä, mutta en ehkä ihan allekirjoita tätä suomalaista sanaa ainakaan arkikielessä. Pierogia saa syödä lihatäytteellä, mutta myös peruna, sipuli, juusto, pinaatti, kaali, sienitäytteellä. Tätä klassikkoruokaa saa ravintoloista ja myös esivalmistettuna kotiin keitettäväksi. Kuvassa oleva pierogi on kotona loppuun valmistettua sekä ylikeitettyä, joten koostumus on ehkä hieman liian löllö. Päälle on hyvä laittaa paistettua sipulia.En ole suuri kulinaristi, joten analyysini on lyhyt: maistuu hyvältä. 

Placki ziemniaczane

Placki ziemniaczane, eli perunapannukakut ovat oikeastaan vielä parempia kuin pierogi. Päälle tulee yleensä sienikastiketta tai lihamössöä. Lisäksi punajuuresta valmistettua barszcz keittoa voi mahdollisesti löytää myös lihattomana. Muitakin vegekeittoja löytyy mm. sipulikeittoa, tomaattikeittoa ja suolakurkkukeittoa. Hämmentävää, mutta totta suolakurkkukeitossa on hyvä omaleimainen maku. Puolassa on huhujen mukaan todella erikoisia herkullisia liharuokia, niistä en valitettavasti osaa sanoa sen enempää. Useiden ruokien valmistusprosessi kestää (ilmeisesti) useita päiviä.

Heta visiitillä Zapikanki kojulla.

Zapikanka on paikallista pikaruokaa sekä oivallista yömättöä. Rakenteena on puolikas patonki, siihen päälle sienimössöä ja juustoa ja paahtoon. Nam. Lisäksi paremmissa zapikanka paikoissa on useita ekstratäytevaihtoehtoja. Puolalainen ketsuppi on tulisempaa kuin suomalainen. Tai suomalainenhan ei maistu chililtä yhtään ja täällä eron huomaa. 

Kebab on vasta saapunut Puolaan ja sitä löytyy myös joka puolta kaupunkia. Puolalaiseen tapaan kaali on suosiossa, salaatin sijaan kebabiin laitetaan kiinankaalia yms. Tulinen myös tarkoittaa tulista, eli kastikkeeksi kannattaa valita medium tai mieto, ellei halua joutua yleisen vitsin aiheeksi.

Kadunkulmista löytää usein bagelikojun. Maistuvat hyvältä ja ovat halpoja ja helppoja välipaloja. Tämä puolalainen bageli ei sisällä täytteitä vaan kuorrutteen. Esimerkiksi seesaminsiemeniä tai juustoa. 

Bagelikoju ja aamusumu

Ruoka on halpaa ravintoloissa. Paikallinen hintataso on mainio ulkomaisille opiskelijoille ja turisteille. Todellisuus halpojen ruoanhintojen takana on kuitenkin karumpi. Ystäväni Sarah päätti hakea töihin paikalliseen bar mleczny, milk bar ruokapaikkaan. Tämä maitobaari on muistoa ajoilta, jolloin useilla ei ollut varaa lihaan ja useat ruoat sisälsivät maitoa lihan sijasta. Nykyään tarjolla on lihaa, mutta hintataso on silti mahdollisimman edullinen. Mahdollisimman edullinen tarkoittaa sitä että Sarah sai tarjoilijan/tiskaajan palkkana 6 zlotya tunnissa. Eli karkeasti 1,5€. Kyseisellä palkkatasolla ei pysy hirveän kauan motivoituneena kun on kotoisin Saksasta, jossa palkat ovat kuitenkin kohtuullisella tasolla. Ravintola-ala ei ole ainoa huonosti palkattu, joten toki ruoan pitää olla halpaa, jotta ihmisillä on varaa ostaa sitä. Halpaa tarkoittaa sitä että ruoka maksaa alle 5 € jos ei mene syömään hienompaan paikkaan ja silloinkin se voi maksaa n. 10€-20€. Toki tavallinen ateria kallistuu jos ottaa myös keittoa ja juoman, mutta suomen hintoihin tottuneena ei kauheasti kirpaise. Toki sitä tottuu vääränlaiseen asenteeseen ja ulkona tulee syötyä paljon suhteessa normaaliin arkeen Suomessa.

Satunnaisia kuvia

Hilpeä patsas. Lapset voi kivasti ryömiä sen sisälle.

Miksei Suomen baareissa oo tällasia Romeo ja Julia parvekkeita?

Maskotilla on koripallo raskausmahana. Onko tämä varoitus?

Puolassa servetit on niin ohuita että niistä näkee läpi. Eli lähes hyödyttömiä.

Pulujen hyökkäys. Yksi tyttö kenet tunnen ei koskaan kävele keskusaukion poikki pulukammon takia.

Lisää lintubongausta. Ai niin pysyn kämpässäni! Huone vain vaihtuu! Kaikki hyvin.

FREE BEER? Markkinointi kohdallaan.

Kuvassa selvästi paikallinen Jorma Uotila.

Sumua. Välillä smog on niin tiukkaa, että lentokoneet ei lennä.

Juhlahumua ja itsetutkiskelua

joulukuusi ja lahjakasa, sekä Eugenio

Olen ilmeisesti huono hoitamaan asioitani. Nimittäin uusi kämppä olisi taas tiedossa. En tarpeeksi ajoissa pidentänyt vuokrasopimustani ja oletin liikaa vuokraemäntäni englanninkielen taidoista. Eli lisää seikkailuja luvassa. Muutan puolentoista kuukauden päästä. Minne? En tiedä vielä. Nyt hiukan stressaa, mutta eiköhän sitä tule joku kämppä löydettyä. En kuitenkaan aio jäädä märehtimään omaa pöljyyttäni toivottavasti kovin pitkäksi aikaa.

Juhlahumu ei johdu kämpän menetyksestä vaan lomateemasta. Ennen joululomaa pidimme tuttavapiirissä jouluillallisen. Kaikki tekivät jotain enemmän ja vähemmän perinteistä. Itse päätin välttää kaasu-uunin ja perunalaatikon kanssa tuskailun ja tein kreikkalaista salaattia. Ruokaa oli liikaa, mutta ainakin se lämmitti vatsaa myös seuraavina päivinä. Teemaan kuului myös (ilmeisesti) tanskalainen joululahjaleikki. Leikissä heitettiin noppaa ja varastettiin toisilta lahjoja. Lopussa hyvällä tuurilla saattoi saada useammankin paketin ja huonommalla jäädä ilman lahjoja. Melkein stressaavaa. 

porukkaa

puolalainen illallinen

Osallistuin myös puolalaiselle jouluillalliselle ja pääsin maistelemaan paikallisia erikoisuuksia. Toisin kuin suomalaiset puolalaiset eivät syö kinkkua vaan enimmäkseen kalaa jouluna. Sitä saa ”tuoreena” ja elävänä säälittävän kokoisista altaista mm. torilta ja supermarketista. Jouluisin myös jaetaan hyviä toiveita ja lohkaistaan paloja eräänlaisesta kirkkoleivästä.  Joulun teemaan sopien katsoimme myös englantilaisen elokuvan Love Actually. Toisaalta en kyllä yhtään ymmärrä miksi. Muutimme sen muutaman kaverini kanssa juomapeliksi, hörppy sanojen love ja christmas kohdalla. Joo.

illallisen jatkot

Jouluna tuli myös pyörähdettyä kotimaan kamaralla. Mietittyä sitä, että olenko minä jotenkin muuttunut. Väitän etten suuremmin, englanti on sujuvampaa ja ehkä olen saavuttanut enemmän uskoa siihen, että kyllä mä kaikki asiat saat hoidettua. Toiset tulee hoidettua paremmin ja toiset huonommin, kuten ennenkin. Vaihtoon lähtiessäni päätin oppia hengaamaan itseni kanssa. Olen edelleen tavattoman huono. Tietokoneen kanssa oleilua ei voi laskea oleskeluksi. Kun olen liikenteessä yksin, viihdyn, mutta en kauan. Kotiin palatessa oli paljon odottelua, junassa ja lentokentällä. Kirjoitin räpin, odotin, yritin opiskella puolaa, tylsistyin, näpräsin kännykkää, tuijotin ohi kulkevia ihmisiä, tylsistyin. Ehkä en ole tylsistymisongelman kanssa yksin, mutta skitsofreniasta ei ole pelkoa. Pään sisäiset keskusteluni eivät ylly liian jännittäviksi eivätkä sisällä sisäisiä konflikteja.

En tiedä miksi oletin olevani yksin Puolassa. Tai miksi vaihto-opiskelijat lähtevät itsenäistymään. Äiti ei pese pyykkiä puolestasi, mutta yksin olemisesta ei ole huolta. Jokaisesta yliopistosta löytyy Erasmuskupla. Kansainvälinen ympäristö, jonne valikoituu enimmäkseen niitä sosiaalisia ja mukavia tyyppejä joita kiinnostaa nähdä maailma. Tekemistä riittää ja uusia ihmisiä löytyy helposti jos vaivautuu olemaan mukava.

Varsova

Aluksi sosiaalisuus tuntuu rankalta, kun ihmisiä ei tunne ja tuntosarvet käyvät ylikierroksilla. Pian olen uudelleen saman tutustumisvaiheen parissa, sillä reilun kuukauden päästä lähes kaikki nykyiset kaverini hylkäävät Krakovan. Kaksi kämppistäni Aurelie ja Camille jäävät. (tosin silloin he eivät enää ole kämppiksiäni) Muuten en tunne ketään lukuun ottamatta kahta puolalaista tyttöä joihin olen onnistunut tutustumaan. Onhan siinäkin jo paljon. Neljä. Jos tuntuu, ettei huvita osallistua ensimmäisen viikon bilepyöritykseen minun ei ole pakko. Koejakso on vasta edessä, voi olla että sen jälkeen viikon juhlinta voi olla tervetullut.

Palasin uudeksi vuodeksi Puolaan tsekkaamaan Varsovan meiningit. Hämmennyin nähdessäni lentokoneesta pilvenpiirtäjiä. Varsova kuulemma leikkii olevansa kaupunki USA:ssa. Toisessa maailmansodassa palasiksi pommitettu kaupunki oli helpompi koristaa neukkutyylillä ja uusilla makukysymysrakenuksilla. Löytyy myös kauniita katuja, joko vanhaa säilynyttä tai uudisrakennettua. Varsova on valtava n. 1,7 miljoonaa asukasta, jos lasketaan lähialueet niin vielä enemmän. Varsovassa on paljon yllättäviä ja piilossa olevia baareja ja ravintoloita. Taatusti riittäisi tutkittavaa useiksi vuosiksi.

Vietin uudenvuoden puolalaisruotsalaisessa seurassa. Mirandan poikaystävä on alun perin puolalainen, mutta nykyisin ruotsalaistunut. Lisäksi Mirandan isä ruotsista oli tullut tsekkaamaan ilotulituksen. Mirandan puolalainen kämppis Magda Krakovasta tuli myös juhlimaan kanssamme. Ymmärrän yllättävän paljon ruotsia. Kun yritin muodostaa päässäni lauseita puolaksi/ruotiksi, ne menivät iloisesti sekaisin. En ilmeisesti osaa kumpaakaan tarpeeksi. Pitäydyin siis englannissa. Tuli syötyä hyvin ja maisteltua jännittäviä oluita. 

Yövyin El Hostel nimisessä hostellissa. Mahtava paikka! Äärimmäisen värikäs. Tutustuin kahteen brasilialaiseen, joista toinen oli ollut Joensuussa vaihtarina (oli kuulemma kylmä). Keskustelin aamupalalla erään kiinalaisen bisnesmiehen kanssa, hän oli viihtynyt hotellissa jo useamman kuukauden. Respantäti oli ihana ja ymmärsi puhua niin yksinkertaistettua puolaa, että minäkin pysyin kärryillä. Miksi turhaan sanoa, että ulkona paistaa aurinko, kun voi sanoa vain aurinko ja osoittaa ulos. Olisin mennyt aivan puihin ja hämmentynyt lauseesta ulkona paistaa aurinko. Nyt vain hymyilin onnellisena, kun kuvittelen ymmärtäväni puolaa.

 

Hyvää uutta vuotta 2014!