Hyvästejä ja uusia tuttavuuksia

Antonian ja Eugenion viimeinen päivä Erasmuksena Krakovassa

Rekan viimeinen visiitti kommunistiarkkitehtuurin ytimeen Nova Hutaan

Reilussa puolivälissä ollaan. Kello tikittää, mutta minuutteja on vielä jäljellä. Mahdollisuuksia nauraa, tylsistyä, hölmöillä ja oppia jotain. Kun muutin asuntooni, tuntui, että läheinen tutustuminen kämppäkavereihini on pitkän taipaleen takana, ja mahdollisesti jopa epäolennaista. Miten väärässä olinkaan! Kun puolet kämppiksistäni lähti, jäähyväiset olivat haikeat ja vaikka suunnitelmia liiteleekin jo ilmassa, surullisinta on se, että puhe on varsin usein vain puhetta. Kaikkien elämät vievät omille teilleen ja ilmaantuu kiireitä ja suunnitelmia joiden alle nämä suunnitelmat katoavat. Silti Eurooppa aukenee niille keillä riittää aikaa ja seikkailunhalua käydä tervehtimässä vanhoja ystäviä, sillä sohva löytyy taatusti kun vain kysyy.

Myös suurin osa muista läheisistä ystävistäni on jättänyt Krakovan taakseen. Tämä seuraava lukukausi muotoutuu tästä johtuen täysin erinäköiseksi. Tämä hahmo on vielä usvan peitossa, mutta jännittävintä on se että vaikka tässä vaiheessa ei osaa kuvitella mitään, muutaman kuukauden päästä tapahtumat ja tuttavuudet ovat jo vyöryneet ylitse vääjäämättä. Nyt on kuitenkin jotenkin huomattavan analysoiva olo. Kuka voisi olla hyvä ystäväni? Edellisellä lukukaudella olin niin onnekas, että nyt on hieman kyyninen olo. Voiko upeita korvata?

Kolme kämppäkaveria lähti ja saapui. Sara ja Antonia ovat palanneet vanhaan elämäänsä kotimaissaan ja Eugenio lähti töihin Bratislavaan. Uusina kämppiksinä paikalle saapuivat Txema espanjasta, Guillaume ranskasta ja Julia saksasta. Sopeutumista vaaditaan, mutta koska kaikki ovat valmiita joustamaan, yhteiselo on alkanut luistaa nopeasti. Päätimme jo järjestää bileet tavataksemme uusia ihmisiä. Kukin kutsui tuttavuuksiaan, lähes tuntemattomia ja sitten saimme kaikki ristiin rastiin tutustua uusiin ihmisiin. Tämä uusitan pian, jotta nämä uudet kontaktit vahvistuvat.

Uusia tuttavia, kuvan ottanut Marek.

Tutustuminen on mielenkiintoinen prosessi, mutta isona suunnitelmana minulla on tavata lisää puolalaisia. Muutamaan tutustuin jo ensimmäisellä lukukaudella, mutta parannettavaa on. Natiivi väestöön on yllättävän hankala saada kontaktia, saman kokevat taatusti kaikki vaihto-opiskelijat jokaisessa maassa. Paikallisilla on jo kavereita ja omat sosiaaliset ympyrät, jotka vielä kaiken lisäksi puhuvat samaa kieltä. Näihin ympyröihin ei ole helppo sujahtaa varsinkin kun Erasmuskupla hymyilee lämpimästi vieressä.

Nuotiohetki vuorilla

Olin kuitenkin pienessä kulttuuri- ja kielikylvyssä ystäväni Sarahin kanssa, lähdimme paikallisten maantiedonopiskelijoiden kanssa laskemaan rekan sisäkumilla mäkeä vuorille. Tämä valtaisa ryhmä koostui enimmäkseen puolalaisista, eikä heikko lumitilannekaan haitannut, kun sitä korvattiin vodkalla. Paikalla oli onneksi myös muita ulkomaalaisia mm. tšekkiläisiä, itävaltalaisia ja saksalaisia, joten en ollut ainoa ärsyttävä joka läsnäolollaan pakotti puhekielen välillä englanniksi.

Rekan sisäkumilla pulkkailua.

Mökki sijaitsi pienellä vuorella, jonne kipuamiseen jalan meni n. 40 minuuttia kantamukset selässä. Minun kuntoni ei kestänyt sen päälle tehtävää hupivaellusta. Tai kesti, mutta otti kyllä tiukalle, varsinkin kun se toinen hupivaellusvuori, jonne päästäkseen piti ensin kavuta oma alas, oli niin sumun peitossa, ettei huipulta nähnyt mitään. Kotiinpaluu otti koville, mutta valmisnuudelit lämmittivät sydäntä ja hapolla olevia jalkoja. Tähän viikonloppuun sisältyi kitaransoittoa, laskukilpailu, vodkaa, leimasota ja lautapelejä. Leimasodankäynti perustuu lähinnä leimojen agressiiviseen lätkimiseen niin viattomiin kuin muihin leima kädessä kulkeviin. Oli mielettömän hauskaa olla älyttömän lapsellinen. Tosin sodan jälkeen itävaltalaiset jätkät pohtivat olinko erehtynyt kansalaisuudestani, vaikutan kuulemma enemmän espanjalaiselta temperamentiltani.

Sarah ja maantiedonopiskelijoita

Kaiken lisäksi kyseiseen kylään pääseminen ja poispääseminen tuottivat hankaluuksia, koska julkinen liikenne on hyvin huonoa pikkukylissä. Onneksi Sarah osaa puolaa ja pääsimme liftaamalla kumpaankin suuntaan. Pientä epätoivoa oli kyllä ilmassa kun eräässä kylässä värjöttelimme tunnin tien vieressä ennen kuin joku viimein oli menossa samaan suuntaan. Nämä mukavat paikalliset hurjastelija nuorukaiset onneksi päättivät ajaa meidät perille pikkukylään asti. Paluumatkalla saimme kyydin myös rikkaalta uskonnolliselta perheeltä, joilla oli kiire Krakovaan kirkkoon. Ajomatka oli hauska, koska kyydissä oli kuusivuotias poika, jonka kanssa minulla ei ollut kovin paljon yhteistä kieltä. Hiukan puolaa ja ilmeilyä riitti kommunikaatioksi.

Saara visiitillä Krakovassa.

Tällä lukukaudella erona on se, että saan paljon vieraita kotosuomesta, sillä he ovat enimmäkseen päättäneet tulla vierailulle nyt keväällä. Pääsen toimimaan erinomaisena turistioppaana, lukuun ottamatta sitä faktaa että en tiedä mitään mistään vuosiluvuista. Lisäksi nyt tulee myös matkusteltua tapaamaan kavereita, jotka ovat jo palanneet kotimaihinsa. Tässä alkaa suorastaan kalenteri täyttyä, mutta onneksi vain miellyttävillä tapahtumilla, jos ei koepäiviä lasketa. Yritän palailla pian ja kertoa jotain hauskaa Bratislavan visiitistä, jonne lähdin ex-tempore viimeviikonloppuna.
Tähän loppuun vielä kuvat uusista kämppiksistäni.

Julia Saksasta

Guillaume Ranskasta

Txema Espanjasta