 |
| Lohikäärmeparaati |
Minun piti kirjoittaa matkoistani. Ehkä vielä teen sen,
katsotaan miten saan aikaiseksi. Tuli nyt kuitenkin mieleen kirjoitella jotain
muuta. Miettiä sitä mitä kaikkea paikassa asuminen tarkoittaa. Tarkoittaako se
sitä, että kasviraflan myyjät muistavat miltä näytät ja arvaavat oikein mitä
aiot tilata. Koen myös kotoisuutta kun muistan millä bussilla pääsee
kuntosalille tarkistamatta aikataulusta. En muista kuinka usein olen vienyt
roskat, keskustelen siitä kenen vuoro ostaa vessapaperia. Kuka skippasi
siivousviikonlopun kun on niin likaista?
 |
| Ida oli viimeinen vierailija |
Puolan suullisessa kokeessa kysyttiin mikä on
lempikaupunkisi. Vastasin Krakova, ehkä siksi että tiesin osaavani kertoa
jotain aiheesta puolaksi, ehkä siksi että olen täällä kuin kotonani. Yleensä
sanon koti paikasta jossa tavarani sijaitsevat ja jossa aion nukkua. Minulla on
koti milloin hostellissa, milloin joinkun toisen kämpillä. Krakovasta on
salakavalasti kuitenkin tullut syvempi koti, jossa olen rutinoitunut elämääni. Tuntuu
hassulta palata toiseen kotiin Suomeen. Ostin lentolipun ja se tuntuu
lopulliselta. Yhdensuuntainen matka.
Minulla on edessäni viimeinen kesälomaviikko kotonani.
Puolassa. Kokeet ovat ohi, ja niihin lukeminen on ollut laiskaa. Ranskalaiset
ovat tartuttaneet minuun laiskuustaudin. Kelit ovat välillä kuumia ja naapuri
rakennukset kattoterassiravintolasta on tullut vakio hengausmesta. Tarjolla on
hyvää ruokaa, näkymiä ja jaarittelua. Itseäni päivästä riippuen tutisuttaa olla
ylläilmoissa, tasapainoaistilla ei ole muistia. Toisaalta olen tottunut
parvekkeeseeni, joka sijaitsee hyvin korkealla omaan korkeanpaikankammooni
suhteutettuna.
 |
| Kämppispotretti |
Suomalaisuus ja puolalaisuus eivät ole kovin kaukana
toisistaan. Tietynlainen jurous on läsnä, mutta puolalaiset riitelevät
helpommin. Julkisissa ollaan hiljaa, baarissa huudetaan. Pahinta on kuitenkin
mennä Suomeen ja ymmärtää mitä sanotaan. Kun ei ymmärrä on helpompi ajatella
että ympärillä käytävä keskustelu on älykästä tai ystävällistä. Suomessa iskee
karu todellisuus, asioita ei voi kääntää mielessään mieleisekseen.
Yhdeksän kuukautta on paljon aikaa. Siinä kerkeää istumaan
sohvalla näpräämässä kännykkää kerran jos toisenkin. On aikaa jumittaa ja
tylsistyä, mutta jostain syystä paljon asioita joita oli tarkoitus tehdä, on
jäänyt roikkumaan. Pitää vielä keritä syömään tietyissä rafloissa, ainakin
suosikkipaikoissa viimeisen kerran. Postitoimisto onkin naapurirakennuksessa,
hyvä tietää näin mahdollista viimeistä postitustarvetta ajatellen.
Ihmisiäkin pitää nähdä ja hyvästellä. Valokuvia pitää räpsiä
ja alkaa harjoittaa hidasta surutyötä. Onneksi minulla on vielä Rekan
lahjoittama Tokaj viini (masentumisen varalle) odottamassa hyllyssä. Mahtavaa
lahjoittaa pullo masentumisen varalle. Koska sitä ei ole vielä ollut ilmassa
pullo on saanut odottaa koskemattomana sitä hetkeä kun siitä on oikeasti
todellista iloa. Kyllä olen jo itkenyt ja sanonut jäähyväisiä ensimmäisen
lukukauden kohdalla. Tämä on vain hitusen vakavampi paikka. Ehkä.
Järjestimme viimeiset bileet viimeviikolla ja saimme
virkavallan paikalle. Ei hätää! Lupaamme jatkossa olla aiheuttamatta häiriötä.
 |
| Zakopane, Morskie Oko |
Nyt täytyy tallentaa kaikki ihanat asiat mielen kovalevylle.
Sunnuntaina 29.6. palaan tutun maan kamaralle, täältä Erasmus hattaralta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti