 |
| Antonian ja Eugenion viimeinen päivä Erasmuksena Krakovassa |
 |
| Rekan viimeinen visiitti kommunistiarkkitehtuurin ytimeen Nova Hutaan |
Reilussa puolivälissä ollaan. Kello tikittää, mutta
minuutteja on vielä jäljellä. Mahdollisuuksia nauraa, tylsistyä, hölmöillä ja
oppia jotain. Kun muutin asuntooni, tuntui, että läheinen tutustuminen
kämppäkavereihini on pitkän taipaleen takana, ja mahdollisesti jopa
epäolennaista. Miten väärässä olinkaan! Kun puolet kämppiksistäni lähti,
jäähyväiset olivat haikeat ja vaikka suunnitelmia liiteleekin jo ilmassa,
surullisinta on se, että puhe on varsin usein vain puhetta. Kaikkien elämät
vievät omille teilleen ja ilmaantuu kiireitä ja suunnitelmia joiden alle nämä
suunnitelmat katoavat. Silti Eurooppa aukenee niille keillä riittää aikaa ja
seikkailunhalua käydä tervehtimässä vanhoja ystäviä, sillä sohva löytyy
taatusti kun vain kysyy.
Myös suurin osa muista läheisistä ystävistäni on jättänyt
Krakovan taakseen. Tämä seuraava lukukausi muotoutuu tästä johtuen täysin
erinäköiseksi. Tämä hahmo on vielä usvan peitossa, mutta jännittävintä on se
että vaikka tässä vaiheessa ei osaa kuvitella mitään, muutaman kuukauden päästä
tapahtumat ja tuttavuudet ovat jo vyöryneet ylitse vääjäämättä. Nyt on
kuitenkin jotenkin huomattavan analysoiva olo. Kuka voisi olla hyvä ystäväni?
Edellisellä lukukaudella olin niin onnekas, että nyt on hieman kyyninen olo.
Voiko upeita korvata?
Kolme kämppäkaveria lähti ja saapui. Sara ja Antonia ovat
palanneet vanhaan elämäänsä kotimaissaan ja Eugenio lähti töihin Bratislavaan.
Uusina kämppiksinä paikalle saapuivat Txema espanjasta, Guillaume ranskasta ja
Julia saksasta. Sopeutumista vaaditaan, mutta koska kaikki ovat valmiita joustamaan,
yhteiselo on alkanut luistaa nopeasti. Päätimme jo järjestää bileet
tavataksemme uusia ihmisiä. Kukin kutsui tuttavuuksiaan, lähes tuntemattomia ja
sitten saimme kaikki ristiin rastiin tutustua uusiin ihmisiin. Tämä uusitan
pian, jotta nämä uudet kontaktit vahvistuvat.
 |
| Uusia tuttavia, kuvan ottanut Marek. |
Tutustuminen on mielenkiintoinen prosessi, mutta isona
suunnitelmana minulla on tavata lisää puolalaisia. Muutamaan tutustuin jo
ensimmäisellä lukukaudella, mutta parannettavaa on. Natiivi väestöön on
yllättävän hankala saada kontaktia, saman kokevat taatusti kaikki
vaihto-opiskelijat jokaisessa maassa. Paikallisilla on jo kavereita ja omat
sosiaaliset ympyrät, jotka vielä kaiken lisäksi puhuvat samaa kieltä. Näihin
ympyröihin ei ole helppo sujahtaa varsinkin kun Erasmuskupla hymyilee
lämpimästi vieressä.
 |
| Nuotiohetki vuorilla |
Olin kuitenkin pienessä kulttuuri- ja kielikylvyssä ystäväni
Sarahin kanssa, lähdimme paikallisten maantiedonopiskelijoiden kanssa
laskemaan rekan sisäkumilla mäkeä vuorille. Tämä valtaisa ryhmä koostui
enimmäkseen puolalaisista, eikä heikko lumitilannekaan haitannut, kun sitä
korvattiin vodkalla. Paikalla oli onneksi myös muita ulkomaalaisia mm.
tšekkiläisiä, itävaltalaisia ja saksalaisia, joten en ollut ainoa ärsyttävä
joka läsnäolollaan pakotti puhekielen välillä englanniksi.
 |
| Rekan sisäkumilla pulkkailua. |
Mökki sijaitsi pienellä vuorella, jonne kipuamiseen jalan
meni n. 40 minuuttia kantamukset selässä. Minun kuntoni ei kestänyt sen päälle
tehtävää hupivaellusta. Tai kesti, mutta otti kyllä tiukalle, varsinkin kun se
toinen hupivaellusvuori, jonne päästäkseen piti ensin kavuta oma alas, oli niin
sumun peitossa, ettei huipulta nähnyt mitään. Kotiinpaluu otti koville, mutta
valmisnuudelit lämmittivät sydäntä ja hapolla olevia jalkoja. Tähän viikonloppuun
sisältyi kitaransoittoa, laskukilpailu, vodkaa, leimasota ja lautapelejä. Leimasodankäynti perustuu lähinnä leimojen agressiiviseen lätkimiseen niin viattomiin kuin muihin leima kädessä kulkeviin. Oli mielettömän hauskaa olla älyttömän lapsellinen. Tosin sodan jälkeen itävaltalaiset jätkät pohtivat olinko erehtynyt kansalaisuudestani, vaikutan kuulemma enemmän espanjalaiselta temperamentiltani.
 |
| Sarah ja maantiedonopiskelijoita |
Kaiken lisäksi kyseiseen kylään pääseminen ja poispääseminen
tuottivat hankaluuksia, koska julkinen liikenne on hyvin huonoa pikkukylissä.
Onneksi Sarah osaa puolaa ja pääsimme liftaamalla kumpaankin suuntaan. Pientä
epätoivoa oli kyllä ilmassa kun eräässä kylässä värjöttelimme tunnin tien
vieressä ennen kuin joku viimein oli menossa samaan suuntaan. Nämä mukavat
paikalliset hurjastelija nuorukaiset onneksi päättivät ajaa meidät
perille pikkukylään asti. Paluumatkalla saimme kyydin myös rikkaalta
uskonnolliselta perheeltä, joilla oli kiire Krakovaan kirkkoon. Ajomatka oli
hauska, koska kyydissä oli kuusivuotias poika, jonka kanssa minulla ei ollut
kovin paljon yhteistä kieltä. Hiukan puolaa ja ilmeilyä riitti
kommunikaatioksi.
 |
| Saara visiitillä Krakovassa. |
